Vihreät toivotalkoot Pohjois-Savossa lauantaina 8.5.

8.5.2010

VIHREÄLLÄ ON AINAKIN VIISI MILJOONAA SÄVYÄ
Kokoomus järjestää vihreät toivotalkoot 8.5.2010

Jokainen meistä tarvitsee hengityskelpoista ilmaa keuhkoihinsa, ja tuskinpa kellään on mitään esimerkiksi uimakelpoista Itämertakaan vastaan. Siksi ympäristön kannalta fiksuja tekoja tarvitaan kaikilta, olimmepa sitten katumaasturilla ajavia yritysjohtajia, globalisaatiokriittisiä fennovegaaneja tai aivan tavallisia suomalaisia.

Arkipäivän vihreät teot ovat pitkään olleet merkki tekijänsä sivistyneisyydestä ja edistyksellisyydestä. Nyt on korkea aika tehdä niistä jokanaisen ja –miehen arkea, puoluekirjaan ja vihreyden sävyyn katsomatta. Tarvitaan konkreettisia tekoja, joista tulee pysyviä toimintatapoja, ei vain tilapäisiä mielenilmaisuja tai hyviä aikeita.

Me kokoomuslaiset olemme aina uskoneet, että ihmisten ja ympäristön kohtalo kulkevat käsi kädessä. Siksi teot ympäristön hyväksi ovat tekoja myös ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Meidän mielestämme talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous luonnonsuojelijan työkalu.

Ilman toimivaa taloutta ei nimittäin ole hyvinvointia, ja vain hyvinvoiva kansakunta pystyy toimimaan kestävän kehityksen oppien mukaan. Samoin vain menestyvä yritys pystyy kehittämään ympäristöystävällisempiä tapoja toimia.

Tärkeintä on, että nyt alkaa tapahtua muuallakin kuin juhlapuheissa ja että kädet tekevät muutakin kuin puivat ilmaa mielenosoituksissa. Muutos alkaa yksilöistä ja saa lisää puhtia reippaasta talkooasenteesta.

Lauantaina 8.5.2010 kokoomuslaiset ympäri Suomen käärivät hihat ja ryhtyvät ympäristöfiksuihin toimiin vihreissä toivotalkoissa!

Alla olevassa verkko-osoitteessa voit myös mm. haastaa ystäväsi, työkaverisi tai vaikka koululuokka tekemään asiat vähän ympäristöfiksummalla ja vihreämmällä tavalla sekä lähettää Kokoomukselle vetoomus haluamasi ympäristöteon puolesta.

Tervetuloa! Me kaikki voimme olla vihreitä, kysymys on vain sävyeroista.

VIHREÄT TOIVOTALKOOT POHJOIS-SAVOSSA 8.5.

IISALMI

Iisalmen Kokoomus siivoaa ja haravoi Paloisvirran rantapuistoa klo 11-12. Omat haravat matkaan! Yhteyshenkilö Minna Oinonen, puh. 040-5889067.

KARTTULA

Karttulan Kokoomus siivoaa tienvarsia Virmaanpään alueella. Aloitus Suonenjoen rajalta klo 11. Yhteyshenkilö Ilmo Ylönen, puh. 050-5649522.

KIURUVESI

Kiuruveden Kokoomus on torilla klo 11-13. Otamme vastaan talvivaatteita sekä varusteita ja toimitamme ne SPR:n keräykseen. Vaatteiden tulisi olla puhtaita ja ehjiä. Lisäksi siivoamme toria ja annamme jätteiden lajitteluohjeita. Kahvitarjoilu. Yhteyshenkilö Tuija Kastari, puh. 040-5207304.

KUOPIO

Kuopion Kokoomus kerää pienelektroniikkaromua, jonka toimitamme edelleen EkoKem Oy:lle. Keräilypiste Kuopion torilla klo 10-13. Lisäksi elektroniikkaromua (esim. TV:ta) noudetaan kotoa Kuopion kaupunkialueella klo 10-13. Noutovaraukset perjantaina 7.5. klo 10-16, puh. 040-7091052. Järjestelyistä vastaavat Kokoomusopiskelijat ja Kokoomusnuoret.

KUOPIO

Kuopion Kokoomus siistii Puijon torin, Puijon kirkon ja Sammakkolammen ympäristöä klo 12-14. Kokoontuminen Puijon kirkon parkkipaikalla klo 12. Järjestelyistä vastaa Puijon Kokoomus, Erkki Kukkonen p. 050-3418302.

KUOPIO

Kuopion Kokoomus ottaa lahjoituksena vastaan Petosen torilla klo 14-16 käytettyjä, hyväkuntoisia lastenvaatteita, leluja ja pelejä toimitettavaksi Pietari Lasten Tuki ry:n kautta Venäjän lastenkoteihin ja katulapsille. Järjestelyistä vastaa Kokoomusnaiset, Jaana Nieminen p. 050-5938007.

LEPPÄVIRTA

Leppävirran Kokoomus siistii torin aluetta klo 11-13. Antaa reunusten luoda vihersävyjä toritoimintaan. Yhteyshenkilö Jerry Holopainen, puh. 040-5831560.

MAANINKA

Maaningan Kokoomus siivoaa ojanpenkkoja Maaningan keskustasta klo 10-12. Talkoolaisten treffit Hopparin pihassa klo 10. Mukaan harava ja hanskat ja hymy huuliin. Tervetuloa mukaan. Yhteyshenkilö Minna Immonen, puh. 0400-743297.

PIELAVESI

Pielaveden kokoomus siistii Pielaveden kevätmessujen ulkoaluetta eli liikuntahallin ympäristöä alkaen klo 11. Tervetuloa mukaan hanskojen ja muovipussien kera. Yhteyshenkilö Eija Niskanen, puh. 040-7159871.

SIILINJÄRVI

Siilinjärven Kokoomus noutaa kotoa yli 70-vuotiailta siilinjärveläisiltä SER-jätettä esim. vanhat tv:t ja radiot. Noudosta ei peritä maksua. Soita ja varaa noutoaika. Soittoaika la 8.5. klo 9-11. Yhteyshenkilöt: Anneli 050-3213239, Esko 0400-674225, Hannamari 050-5673395, Riitta 044-5611126, Tomi 050-5173249.

SUONENJOKI

Kierrätys on vihreyttä. Tulevaisuuden Toivoihin, lapsiin, kannattaa panostaa. Suonenjoen Kokoomus kerää lastenkirjoja ja pelejä klo 10-12 K-Market Suonenjoen edustalla. Lahjoitamme ne edelleen päivähoitoyksiköihin. Yhteyshenkilö Pekka Leskinen, puh. 0440-310325.

VARKAUS

Varkauden Kokoomus kerää lahjoituksina Taulumäen torilla klo 10-12 itsellesi tarpeettomat, puhtaat ja hyväkuntoiset vaatteet, lastentarvikkeet ja kirjat, lelut, pelit, liinavaatteet ja urheiluvälineet. Lahjoitamme ne Viron venäjänkieliselle alueelle. Toimitamme lahjoitukset perille.

Otamme vastaan myös kodin pienet ongelmajätteet kuten paristot, polttimot, vanhat kännykät, maalit, akut ym. ja viemme ne puolestasi kierrätykseen. Yhteyshenkilö Sanna Juutilainen, puh. 040-7385307.

VIHREÄT TOIVOTALKOOT 15.5.

JUANKOSKI

Juankosken Kokoomus järjestää klo 9-12 Paasikoskentien risusavotan. Tervetuloa mukaan talkoilemaan yhteisen hyvän puolesta. Yhteyshenkilö Päivi Marttila, puh. 050-5913657.

www.kokoomus.fi/vihreattoivotalkoot