Pohjois-Savon Kokoomuksen blogi

Pekka Leskinen - Lähiruoka kiinnostaa27.4.2010 13:08


Lähiruokaa hyödynnetään toistaiseksi liian vähän esim. julkisissa ruokapalveluissa Pohjois-Savon kunnissa. Lähituottajien verkostoitumista tarvitaan, jotta kilpailutuksissa voisi pärjätä paremmin. Kuopion seudun hankintatoimessa ideoitavana oleva elintarviketerminaali voisi osaltaan laajentaa lähiruokakäsitystä vähintäänkin koko maakuntaa kattavaksi.

Maakuntamme elintarvikeosaaminen oli vahvasti esillä 12.4. Hotelli Iso-Valkeisella pidetyillä Savo Gourmet-messuilla. Niiden yhteydessä järjestettiin paneelikeskustelu, jossa oli edustettuna kattavasti sekä asiantuntemusta että poliittista näkemystä. Teemana oli lähellä tuotetun ruoan käytön aluetaloudellinen merkitys maakunnalle ja lähiruoan käytön lisäämisen mahdollisuudet. Savon Sanomien 13.4. julkaisemassa jutussa oli esillä kuitenkin vain viranhaltijoiden näkemyksiä. Vaikka keskustelijat olivatkin pääsääntöisesti yksimielisiä tärkeimmästä asiasta eli lähiruoan käytön lisäämisestä, oli puolueitten edustajilla omat painotuksensa ja parannusehdotuksensa. Kun paikalla oli mm. viisi istuvaa pohjois-savolaista kansanedustajaa, olisi toivonut edellä mainitusta lehtijutusta löytyvän myös muita mielipiteitä.

Lähituottajien verkostoituminen on osoittautunut haasteelliseksi. Suurena apuna voivat olla pienyrittäjien tueksi tehdyt maakunnalliset linjaukset ja markkinointipanostukset. Joukko lähituottajia oli näkyvästi esillä mm. ELMA-maaseutumessuilla Helsingissä marraskuussa 2008, jolloin Pohjois-Savo oli messujen ns. vieraileva maakunta. Messuosastoamme koordinoi Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry luoden näyttävän ja valtakunnallista näkyvyyttä saaneen kokonaisuuden. Kyseisen ja vastaavanlaisten onnistumisten jatkohyödyntäminen on maakunnassamme organisoimatonta. Maakuntamme markkinointia keksitään joka kerta uudelta pohjalta ja tarvittava jatkumo brändin rakentamiseen jää kesken. Tässä olisi yksi haaste lisää vaikkapa juuri valitulle Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajalle!

Lähiruoan käyttö on aluetaloutta ja pienyrittäjyyden tukemista parhaimmillaan. Sitä voidaan vahvistaa jo olemassa olevia elintarvikealan osaamiskeskittymiä tukemalla. Tämä on huomioitava myös valmistelussa olevassa maakuntaohjelmassa.

Pekka Leskinen
maakuntahallituksen 1.vpj (kok.)
Suonenjoki


AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.