Kuntarakenteen uudistuksesta välineitä taantuman torjuntaan

Globaali pankkikriisi on ajanut talouden taantumaan myös Suomessa ja Pohjois-Savossa. Taloustilanteen muututtua nopeasti ennakoitua heikommaksi, kuntien talousarvioita ja taloussuunnitelmia joudutaan avaamaan kuluvan vuoden osalta uudelleen, jotta saadaan sopeutettua menot laskeviin tuloihin. Tilannetta vaikeuttaa se, että yhteisöverojen romahdus on kaventamassa kuntien verotuloja merkittävästi. Verotuloarviot ennakoivat vielä syksyllä keskimäärin 2 %:n kasvua, mutta tämän hetken arviot ennustavat 5 %:n laskua. Talouden taantuma johtaa lainarahoituksen määrän lisääntymiseen toimintojen rahoittamiseksi. Viime vuoden toteutumaan verrattuna kuntien lainanoton arvioidaan tänä vuonna kaksinkertaistuvan.

1990-luvun alun lamassa kunnat toimivat vastuullisesti ja tasapainottivat taloutensa pääosin menosäästöin. Nykyisen taantuman syyt ovat erilaiset ja siksi tarvitaan myös erilaisia toimenpiteitä taantumasta selviytymiseksi. Erityisesti henkilöstön asemaa koskevissa toimenpiteissä on oltava vastuullinen ja katsottava yli akuutin kriisin. Pohjois-Savon Kokoomuksen kevätkokous paheksuu kuntien lomautuksia ja irtisanomisia, koska lyhytnäköisen juustohöyläämisen sijaan pitäisi tehdä kauaskantoisia rakenteellisia korjauksia. Lisäksi investointi- ja peruskorjaustoiminta tulisi pitää mahdollisimman korkealla tasolla.

Kuntien yhteistyötä on edelleen tiivistettävä tavoitteena taloudellisesti nykyistä vahvempi ja elinvoimaisempi kuntarakenne. Pohjois-Savon osalta tämä merkitsee entistä konkreettisempaa otetta palvelurakenteiden tarkastelussa, ja edellyttää PARAS-lain velvoittamia toimenpiteitä. Karsimalla päällekkäisiä hallinnollisia velvoitteita kunnat saavat tarvittavia kustannussäästöjä. Aikansa elänyt Pohjois-Savon kuntarakenne ei enää ole kilpailukykyinen, vaan jää hajanaiseksi sillisalaattimaisen palvelujärjestelmien kirjon vuoksi. Palvelurakenteiden uudistukset pitää ajatella investointeina tulevaisuuteen ja muutosten tekeminen vaatii usein rahallisiakin panostuksia toteutuakseen halutulla tavalla.

Pohjois-Savon Kokoomuksen kevätkokous odottaa uusia ennakkoluulottomia avauksia kuntarakennekentällä.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Perki-Latvaniemi, p. 050-5670170

<-- takaisin